maanantai 20. lokakuuta 2014

Pääsykokeista

Tänä aamuna oli hieman haastavaa nousta varhain- lomailu sai aikaan kuitenkin sen, että tuli valvoneeksi hieman liiankin pitkään mitä en ole ehkä vuoteen pariin tehnyt. Onneksi ei ole ollut aamuvuoroja töissä, olisi voinut olla hyvin hankalaa. Toisaalta olisin päässyt rytmiin helpommin "pakkonousemisen" kannalta. Mutta kyllä tää tästä- suunta on jo oikea!

 Viime päivinä mielessäni ovat pyörineet pääsykokeet. Stressi, innostus, jännitys ja pelko alkavat vaivata mieltä viimeistään siinä vaiheessa, kun näen kutsukirjeen. Paniikissa jo googlailin, kuinka muut ovat valmistautuneet kokeisiin ja etsin itselleni niitä haastavia matikan tehtäviä.. ja pian huomasin ahdistuneeni entisestään!
 Yön nukuttua päätin, että lopetan tämän pelleilyn! Miksi ihmisen pitäisi miettiä ja stressaantua liikaa, kun yrittää saavuttaa yhtä tai useampaa unelmaansa? Koska pelkää epäonnistuvansa.. Olen muutenkin ihminen, joka miettiin toisinaan aivan liikaa asioita joten nyt yritän nollata tilanteen vielä, kun pystyn. On jo kokemuksia lukuisista kokeista, yo-kirjoituksista ja muista testeistä, joista olisi voinut saada huomattavasti paremmat arvosanat vain sillä, etten olisi stressannut ja lukenut liikaa! Järkevämpää olisi ollut lukea vain muutama pari tuntia muutama kerta viikossa ja liian lukemisen sijaan tehdä mitä itse haluaa:  käydä ulkona ja harrastuksissa, urheilla, syödä hyvin, katsoa telkkaria.. Uskon, että näillä olisin päässyt paljon parempiin tuloksiin.
 Oletko ollut aiemmin tai para'aikaa samassa tilanteessa kanssani? Kommentoi ihmeessä ja kerro omista kokemuksistasi oli/on kyseessä pääsykokeet, yokokeet tai mikä tahansa muu jännittävä koetus!


 Kaikille tsemppiä syksyn koetuksiin, pitäkää mieli kirkkaana ja opetelkaa hallitsemaan painetta! Rentoutukaa ja tehkää asioita, mistä nautitte! Nauttikaa myös musiikista, se helpottaa paineen keskellä!

CARO

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti