torstai 16. lokakuuta 2014

Heippa hei!
 Olin aikeissa tulla kirjoittamaan jo päiviä sitten, mutta tietokone ei ollut oikein yhteistyökykyinen. Jospa nyt kuitenkin paremmalla onnella!

 Osa viettää varmaankin ansaittua syyslomaa, toiset ovat koulussa tai töissä- itse olin jo pari päivää töissä mutta nyt pari päivää lomailen Etelä-Pohjanmaalla. Loppu viikosta sitten palailen taas Vaasaan. Hikipisarat otsallani syyssiivosin koko Vaasan asunnon ja kaivelin esille talvikenkiä ja -vaatteitakin. Lisäksi tuli lajiteltua pois heitettävät rikkinäiset kamppeet ja kirpparitavarat. On ainakin mukava palata siivottuun ja järjesteltyyn kotiin!
 Äidin kotona olen nautiskellut hyötyliikunnan iloista! Eilen haravoitiin koko suuri piha-ala: Nyt hartiat ja selkä kiittävät- varsinkin kun alla on jo alkuviikon Bodypump -treeni. Pitkään aikaan sauna ei ole tuntunut noin ihanalta kuin eilen illalla!




 Mutta nyt lupaamaani liikunta-aiheeseen! Tänään ajattelin kirjoitella ihan vain siitä, miksi kannattaa harrastaa liikuntaa. Ensinnäkin liikunta on ylihauskaa, koska se on niin monipuolista. Jokaiselle löytyy oma lajinsa: on hiihtoa, ryhmäliikuntatunteja, ratsastusta, joogaa.. Vain taivas on rajana! tietysti joillakin ei ole varaa kalliisiin kuntosaleihin, mutta onneksi liikunta ei ole rahasta kiinni! On olemassa paljon lajeja, jotka eivät ole rahasta riippuvaisia.
 Liikunta tekee keholle ja mielelle hyvää. Onnistunut liikuntasuoritus vapauttaa hyvänolon hormoneja, kuten endorfiineja, kehoomme, joka saa aikaan nimenomaan tätä hyvääoloa.
  Itse ainakin olen huomannut, mikäli olen liikkunut päivän aikana liian vähän- en saa nukuttua illalla. Eli liikunta toimii myös "unilääkkeenä". On myös mahdollista, että liian myöhäinen lihaskuntoharjoittelu (esim. klo20) ei päästä kehoa lepotilaan kun normaalisti olet menossa unten maille (klo22-23)- huomioi siis mitä harrastat muutamia tunteja ennen nukkumaanmenoa, ettei kovatreeni vie yöuniasi.




 Liikunta on myös oiva stressin poistaja/helpottaja! Juurikin nuo hyvänolon hormonit saavat stressin helpottamaan onnistuneen liikuntakokemuksen kautta. Tunteitaan on hyvä päästä purkamaan vaikka nyrkkeillen tai vain ulkona lenkkeillen. Ulkoilu pitäisikin kuulua jokaisen arkiviikkoon: Ulkona liikkuminen piristää mieltä, koska aivot tarvitsevat raitista ilmaa. Ulkona liikkumisessa hyvää on myös se, että voit itse valita reitit mitä kuljet: voit valita metsäpolun tai käydä ikkunaostoksilla lenkin ohella. Ulkoilla voi yksinkin, mutta joskus on hauskaa lenkkeillä vaikkapa hyvän ystävän seurassa: samalla voi kertoa kuulumisiaan.
 Jos työsi esimerkiksi on erityisen stressaavaa, taukojumppa tai pieni kävelylenkki työpäivän keskellä voisi helpottaa paineiden purkamisessa. Tai voisit ottaa tavaksi käydä pienen lenkin ennen kotiin menoa työpäivän päätyttyä, jotta olisi helpompi vaihtaa "vapaalle". muutenkin liikunta enne tai työpäivän keskellä antaa uutta virtaa päivän askareisiin ja haastavimpiinkin työtehtäviin, puhumattakaan koulun käynnistä!

 Säännöllisessä liikunnan harrastamisessa on myös se hyvä puoli, että pysyt fyysisesti hyvässä kunnossa ja se näkyy kehossasi: Ryhtisi paranee, saatat kiinteytyä ja saada lihaksia, jotka antavat kehoon upeita muotoja, olet vahvempi ja itsevarmempi! Ylipäänsä alat näyttämään paremmalta, et vain muiden silmissä vaan tärkeintä, omissa silmissäsi! Tuloksia ei ehkä saavuteta heti, mutta kannattaa olla kärsivällinen ja positiivisella mielellä. Jos treenaat vain laihtuaksesi- liikunnasta saattaa puuttua juuri ilo. Se voi silloin estää sinua saavuttamasta tavoitteitasi.
 Lisäksi vähemmän näkyviä hyviä ominasuuksia liikunnalle on mm. sydämen leposykkeen pieneneminen, aivojen vireämpi toiminta, aineenvaihdunnan paraneminen, suoliston aktiivisempi toiminta, hyvä verenkierto ja vahva luusto.




Tällaisin perustiedoin tähän päivään. Lomalaiset: nauttikaa lomasta! Työssä käyvät ja koululaiset: muistakaa liikkua pitkin työ- ja koulupäivää!
 Nautitaan vielä kauniista syyssäästä- ei voi tietää milloin loskakelit tekevät tuloaan!

CARO

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti