torstai 10. syyskuuta 2015

Alakoulun urheilukisoista kosmetologiksi

Voi, siitä on taas aikaa kun viimeksi olen kirjoitellut!
Paljon on tapahtunut taas- kerrottakoon, että koulun vaihto ainakin on ollut huippuratkaisu! Olen ollut niin tyytyväinen kaikkeen: opintoihin, opettajaan ja uusiin kavereihin. Nyt pitkästä aikaa tuntuu, että olen oikeassa paikassa oikeaan aikaan!
 On ollut mahtavaa, kun opinnot eivät ole sisältäneet ainoastaan ihonhoidon teoriaa vaan myös anatomiaa ja käytännönharjoittelua. Vihdoinkin saan hieroa ihmisiä ja tehdä siinä ohella moninaisia muita hoitoja- paketissa alkaa olla manikyyri ja pedikyyriä on aloiteltu. Kivaa on myös se, että viimein saan taas lakkailla kynsiä! Se on niin ihanaa! Niin muille kuin itselleni. On myös kivaa, että kouluun voi taas vähän laittautua- tuntuu kyllä omalle jutulle sekin :)

Tässä muutamat ekat kynnet, mitä tässä vapaa-ajallani olen värkkäillyt koulun aloitettuani.




Tänään on syntymäpäiväni. Hauskaa tästä teki se, että lapsuudessani koulun urheilukilpailut on yleensä ollut juhlapäivänäni tai lähiviikonloppuina kun on juhlittu - tänään vietin pienen hetken päivästäni juurikin peruskoululaisten kisoja katsomassa, josta kyllä karkasin hieman etuajassa.. Lapsena tuli kyllä oltua jokaisessa kisassa viimeisille sekunneille saakka joko pakotettuna tai innolla viimeisiä viestejä ja palkinnon jakoja seuraten.

Urheilukilpailut 

Käsihoidonkokeeseen valmistautumista with synttärilahja (Kunto+)

 Tapahtuman lisäksi en olisi muutama vuosi sitten arvannut, että 23-vuotispäivänäni mulla olisi oma kämppä, vieläpä Vaasassa, ja että olisin opiskelemassa alaa, josta olen erityisen innostunut. Tänään jopa tilailin ensimmäisiä omia hoitovälineitä. Ei muuta kuin siis jonoa oven taa ja manikyyriin näin ens'alkuun ;) Koekaniineja kyllä ehdottomasti tarviin koko kahdelle vuodelle, että saan harjoitella erinäisiä hoitoja- rohkeasti vaan yhteyttä niin voin pientä korvausta vastaan tulla tekemään hoitoja sitä mukaa kun opin koulussa :) Puskaradio vaan soimaan ;)

synttäriaamuna 

Lähiaikoina olen ollut vähän kyllästynyt itseeni ulkoisesti- reenailut kun ei kauheasti vaikuta hiuksiin tai ripsiin. Hiusmurhettani kävin jo kohentamassa oppilaitoksen kampaamossa viime viikolla ja olen suht tyytyväinen lopputulokseen. Vielä en kuitenkaan ihan ole tyytyväinen- kulmat on ok, kun ne laitettiin kuntoon koulun toimesta. Mutta nämä RIPSET! ARGH! Olen jo kauan halunnut piiiiiiitkät upeat ripset, mutta en henno mennä laittamaan pidennyksiä, koska niitä kuitenkin täytyy säännöllisesti huoltaa.

hiukset ennen

hiukset nyt

hiukset nyt - edestä ja takaa

 Tänään kuulin ihmeellisestä, hyvin arvokkaasta ripsiä kasvattavasta seerumista- jota en todellakaan henno ostaa, mutta mielenkiintoni sai otteen ja tutkailin tuotteita netistä. Aiemmin päivällä, meille esittäytyi koulussa Hoitolatukku, josta tilasinkin kokeeksi mascaran kyseiseen "vaivaan" kohtuulliseen hintaan. Nyt odotan tuotetta jo kuin kuuta nousevaa!
 Netistä kuin tutkailin aihetta, löysin myös paljon palstoja siitä, kun ihmiset ovat kokeilleet risiiniöljyä ripsien ja hiusten kasvatusmielessä ulkoisesti käytettynä. Ajattelin, että huomenna voisi mennä katsomaan,, josko jostain ekokaupasta kyseistä öljyä jopa löytyisi. Se olisi seerumiin verrattuna luonnonmukainen ja edullinen vaihtoehto. Katsotaan josko minua onnistaa! Tuolla pääsisin heti aloittamaan kokeiluni. Kerronpa tapauksesta "volume ripset", kun pääsen vauhtiin ;)

Kasvohoidon ja kulmien värjäyksen jälkeen

 Tässä vielä muutama kuva parin viikonlopun takaa Björkbyn reissulta tähän loppuun :)




 
 Haluan toivottaa nyt kaikille värikästä ja mukavaa alkavaa syksyä; nauttikaa luonnosta, liikunnasta ja hyvinvoinnista!

iltalenkillä

 
CARO

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti