torstai 21. toukokuuta 2015

Hiilarit, hyvinvointini jäljillä

Onpas ollut mukava viikko töissä. Tykkään kyllä tosi paljon työskennellä kehitysvammaisten kanssa, on se vaan pakko myöntää. Parasta antia on varmaan se, kun huomaa kuinka tärkeä noille "pienille" olen sillä vähällä työllä mitä heidän eteen teen ja saada siitä vielä heiltä itseltään palaute. Eilen aamulla heti taksista pompatessan oppilas toivotteli nimipäiväonnea ja myöhemmin samana päivänä koko luokka lauloi onnittelulaulunkin. Aivan ihania lapsia, ohjaajia ja opettajia.
 Tänään taas viimeistä koulupäiväänsä viettävä oppilas tokaisi, että "Sun kanssa on niin kiva olla.", kun menimme tekemään hänen puukäsityötään valmiiksi. Myöhemmin meille oli järjestetty Jean Sibelius- aiheinen konsertti jossa hyvin haastava oppilas istui vieressäni kaikessa rauhassa - ja loppuajasta vain nojaili minuun tyytyväisenä ja oli nukahtaa. Eikä tietoakaan siitä, että hänen kanssaan olisi vaikea työskennellä. Samainen oppilas vielä piirsi minulle iltapäivällä kuvan.
 Voi kumpa kesälläkin olisi näin ihanaa ja leppoista työskentelyä: olisi onnen potku jos jostain kehitysvammaisten kesäpäivähoidosta tai jostain tarjoutuisi kesätöitä - olisin onnenin kukkuloilla! Onneksi saan olla tuolla vielä viikon sijaisuuden jatkuessa :)

Tänä aamuna 6:00

Aamusta alkaen Vaasassa on upeasti komeillut aurinko- hyvä, että sain pyörän kuntoon että pääsin pyöräilemään töihin: olisin raivostunut, jos en olisi päässyt pyörän selkään niin mahtavalla säällä. Töiden jälkeen vielä heitin lenkkiä kaupungilla paisteessa.
 Päivän treeninä tänään oli hikinen puolituntinen ilman taukoja käsipainojen, kahvakuulan ja ikioman "dippi-penkkini" kanssa. Ai, että tätä autuutta! Kädet, selkä ja vatsa kiittävät! Huomen aamulla kyllä tuntuu, koska nytkin tuntuu, että käsien lihaksien energiavarastot ovat huvenneet treenin ansioista. Oli niin tehokas treeni, että aivan unohdin jo huolet ja murheet- edes hetkeksi, huh! Stressin sietoa on syytä harjoitella jatkossakin, ressiä kun tuntuu minulla aina niin paljon olevan :/ Hyvä, että edes joskus saa purettua :)

Dippipenkki ja muut treenikam(a)ut

Vielä ansaittu palauttava palkkioni:
Puolukka-banaani smootie. Puolukoita, koska niistä saa terveellisiä kuituja, kaliumia ja muita antioksidantteja, joita keho tarvitsee. Banaanista saa runsaasti hiilareita, joita tarvitaan jaksamiseen - näin proteiinipitoinen maitorahkajuoma sekä luonnonjugurtti voivat vahvistaa kehoa (mm. vastustuskyky ja kudosten uusiutuminen) ja auttaa kehoa palautumaan liikuntasuorituksesta sen sijaan, että niiden "teho" menisi siihen, että olisin kylläinen. Proteiinilla kun on paljon muitakin tehtäviä kehossamme, kuten ravintoaineiden ja kaasujen kuljettaminen kehossa. Jotta elimistössä muodostuisi entsyymejä ja hormoneja tarvitaan proteiinia.
 Mielestäni proteiineilla ei saa korvata hiilareita. Se pitäisi jokaisen itsestään huolehtivan tietää. Tietysti jos pudotetaan painoa, on luonnollista vähentää hiilareita ja jos haluaa kasvattaa lihaksia proteiinia lisätään ruokavalioon. Mutta normaalipainoisen liikkuvan ihmisen tulisi käyttää molempia säännöllisesti ruokavaliossaan. Hiilareita päivässä tulisi saada 45-60% päivän energiatarpeen täyttämiseksi ja ravintokuituja n. 35g. Proteiinia taas tulisi saada 10-20% päivän energiasaannista.
 Kerron vielä vähän hiilareista, sillä on varmasti niitä, jotka miettivät miksi niitä muka niin paljon tarvitaan muka. Tärkeää on tietenkin saada sitä energiaa, jotta jaksaa, kuten jo edellä mainitsin. Tämän lisäksi on tärkeää myös säästää niitä proteiineja elimistön muihin tärkeisiin tehtäviin. Miten ajattelit saada rasvan hajoamaan kehossasi, jos et käytä hiilareita? Jos kuitenkin saat enemmän hiilareita kuin tarvitsisit, se varastoituu esimerkiksi rasvaksi tai glykogeeniksi, jotta keho voi hyödyntää sen myöhemmin energiana johonkin muuhun.
Mielestäni terveen ihmisen on turha laskea grammoja ravintoaineiden saannissa. Laatu on ehdottomasti määrää tärkeämpää. No miten tämä sitten onnistuisi? Saat sopivasti hiilihydraattia ja kuitua kun lisäät kuitupitoisten hiilihydraattien saantia (täysjyvävija, kasvikset) ruokavaliossasi. Sinun täytyy huolehtia, että vähennät sokeripitoisten hiilihydraattien saantia (esim. makeiset, sokeroidut hillot ja mehut, makeat vanukkaat ja leivonnaiset), mikäli niitä käytät paljon. Satunnainen herkuttelu on tietenkin sallittua. Jotta onnistuisit, on sinun syötävä monipuolisesti lautasmallin mukaan.

The puolukka-banaani smootie
 
 Itselläni on kokemus siitä, kun hiilareita sekä proteiinia on liian vähän käytettävissä ruokavaliossa. Laihdutin tällä tavoin "olemalla syömättä" ja pidemmän päälle sillä ei ollut erityisen hyviä seurauksia. Tuohon aikaan join ainoastaan vettä, teetä ja maitoa. Ruokavaliooni kuului lähinnä kasvikset ja hieman hedelmiä. Energiavajettani täytin toisinaa makeisilla, jos tuli vastoinkäymisiä ja paha olo piti saada purettua. En liikkunut juurikaan. Silti oloni oli läpi päivän heikko, väsynyt, tehoton- energiaa ei tuntunut riittävän mihinkään. Olin kiukkuinen eikä koulussa mieleeni jäänyt juuri mitään. Jopa lihoin, koska en liikkunut ja kehoni alkoi puolustautua energiavajetta vastaan.
 Jos olisin ollut "viisaampi" tuolloin moni asia olisi voinut olla paremmin jo tuolloin. Alkuun tuollainenn syömättömyys oli hyvä tapa ruoskia itseä. Lopulta onneksi tuli viimeinen este vastaan ja tajusin, ettei tässä ole mitään järkeä.
 Aluksi oli vaikeaa alkaa syödä normaalisti: pikku hiljaa lisäilin ruokavaliooni maitotuotteita, täysjyväviljatuotteita, edelleen kasviksia, marjoja ja hedelmiä. Näiden lisäksi otin ruokavaliossani huomioon rasvat, vitamiinit ja kivennäis- sekä hivenaineet. Onni onnettomuudessa, että kiinnostuin ruuasta, terveydestä ja hyvinvoinnista. Nopeasti huomasin voivani paremmin jo pelkän ruokavaliomuutoksen ansioista. Tähän lisättynä liikunta kruunasi potin. Kunnon kohentuminen lisäsi elämän mielekkyyttä ja paransi itsetuntoani ja alkoi tulla olo, että on ok, että syön "normaalisti".
 Kolme vuotta myöhemmin liikunnanohjaaja koulun jälkeen tunsin olevani ihan eri ihminen. Silloin jo huomasin positiiviset muutokset terveydessäni, sisäisessä ja ulkoisessa hyvinvoinnissani.
 Nyt vuosi myöhemmin huomaan eron yhä selkeämmin, koska kuntoni pääsi hetkellisesti huonontumaan sekä henkinen, että fyysinen hyvinvointini elämäni ollessa yhtä hyppimistä töiden takia 2-vuorotyössä. Kun aina ei ehtinyt levätä tarpeeksi, työvuoroissa ei ehtinyt syödä ja energiaa kului kokoajan olokaan ei ollut häävi. Nyt kun tuo "hullunmylly" on ohi, huomaan voivani paljon paremmin. Kuntoni on parempi kuin liikunnanohjaaja koulun aikaan, kiitos säännöllisen elämänrytmin! Muutokset olen huomannut myös koulussa: muistan asioista eri tavalla, paremmin kuin ennen ja osaan jäsennellä tietoa paremmin kuin aiemmin - eikä minun tarvitse enää kuluttaa koulupäivän jälkeen 12h läksyihin ja oppimiseen niin kuin vielä lukioaikaan piti tehdä. Ruoan, liikunnan, levon ja henkisen hyvinvoinnin symbioosi on elämän hyvinvoinnin elinehto ainakin minulla. Jos jokin näistä osa-alueista retajaa tavalla tai toisella, koko elämä on pilalla ja se näkyy heti kehossani- erityisesti jos syön huonosti. Tämä ei tarkoita, että olisin hylännyt karkit ja leivonnaiset: rakastan niitä ja syön niitä siksi joka päivä- en aina hyvällä omalla tunnolla, mutta sitten liikun enemmän. Toisinaan pysyn kohtuudessa ja olen saavutukseeni tyytyväinen. Olen ylpeä itsestäni, kun tulee päiviä, kun huomaan, etten ole edes haaveillut makeasta. Kuitenkin sallin itselleni tämän herkuttelun, koska saan siitä hyvää mieltä niin kauan kuin se pysyy hallinnassa eikä vaikuta kielteisesti hyvinvointiini. Käytännössä muuten syön liki samoihin aikoihin, säännöllisesti ja monipuolisesti ja olen aktiiviliikkuja. Pienillä jutuilla voi vaikuttaa omaan hyvinvointiinsa - kokeile aloittaa ruokavaliosta; sieltä on ehkä helpoin aloittaa muutokset!

Päivällinen

Tulipas monenlaista asiaa! En oikein itsekään tiedä, mitä lopulta tekstissäni halusin pitää "pääaiheena": aluksi piti kertoa vain kuulumiset ja sitten hieman treeneistäni- näiden lisäksi paasasin sinulle hiilareiden ja proteiinin tärkeydestä yleisesti. Ja kerroinpa palan elämääni. Tavallaan se on ihan merkittävää, sillä tuo tapahtuma, josta kerroin, on ollut yksi isoimmista elämäni käänne kohdista hyvinvointini kannalta. Enkä kadu päätöksiäni ja aion edelleen jatkaa tätä elämäni projektia.


 Kommentoikaa, kertokaa omia kokemuksia "ruualla kikkailusta" ja omasta hyvinvoinnistanne, jakakaa vian kuulumisia ja kyselkää! Minä vaikenen toistaiseksi ;)

CARO

maanantai 18. toukokuuta 2015

Kohti Unelmaa?

Näin on aika taas vierähtänyt! Ei pitäisi koskaan sanoa, että pian taas kuuluilen, kun ei koskaan voi tietää mitä seuraavaksi on luvassa. Enemmän tai vähemmän kiireinen kevät alkaa olla takana päin- ainakin minulla. Ei voi sanoa  kuin HUHHUH. Koulu loppui omalta osaltani tältä keväältä viime perjantaina. Kesäaika on alkamassa!




 Lähihoitajan koulutus on askarruttanut minua, ei ainoastaan koulun alettua vaan vielä viime päivinäkin. Olen menestynyt opinnoissa todella hyvin, vaikka en uskonut niin käyvän. Silti koko kevään olen miettinyt onko tässä mitään järkeä.. Tuntuuko tämä omalta.. Onko tämä MINUN juttuni. Mitä tulevaa syksyä jo mietin, harjoittelut vanhainkodissa ei innosta vanhojen hieman kurjien kokemusten takia, saati sitten tuleva kesä, kun töitä ei ole tarjottu kuin kuntarekryn puolelta- sieltäkin samaisesta vanhainkodista missä jo olen aiemmin ollut..
 Tämä vain ei tunnu siltä, miltä tämän haluaisin tuntuvan. Tuntuu, etten saavuta sitä, mitä olen lähtenyt tavoittelemaan. Varsinkin, kun olen tajunnut kevään kuluessa, että ehkä en haluakaan tähdätä urallani fysioterapeutiksi tai liikunnanohjaajaksi, vaikka molemmat kiinnostavat minua paljon. Se, että kiinnostuin kyseisistä hommista, johtui kai siitä, että muutama vuosi takaperin tutustuin aivan mahtavaan ihmiseen. Hänestä tuli "idolini" johon halusin samaistua täysin. Ihailin hänen uraansa, hänen upeaa kotiaan ja saavutuksiaan urheilun saralla ja aurinkoista luonnetta. Halusin tulla samanlaiseksi.


 Tänä keväänä tajusin, että on alettava elämään sellaista elämää kuin minä ITSE tahdon. Tajusin, että on aika alkaa etsiä jotain, mitä itse haluan ja kaipaan elämältäni sen sijaa, että alkaisin taas haaveilla jostain, mitä joku toinen on saavuttanut ja itse haluaisin tulla samanlaiseksi. Ei enää tätä! Nyt mulla on ollut aikaa miettiä esimerkiksi uravalintojani kaikessa rauhassa. Kerroinkin jo, että en ehkä haaveilekaan itse fysioterapeutin urasta tai liikunnanohjauksista.
 Fysioterapiaan fiilikseni lopahti, kun tajusin, että en voi tulla samanlaiseksi kuin tuo "idolini". Tajusin myös, että on hölmöä yrittää kouluun johon todennäköisesti en ikinä pääse, koska on niin paljon muitakin hakijoita - vieläpä sellaisia, joilla on hituisen paremmat arvosanat kuin itselläni. Ja vaikka kävisin lähihoitajan tutkinnon valmiiksi, se ei auttaisi asiaa, sillä lukio-opinnoistani tulee ne kurjat englannin, matikan ja fysiikan numerot suoraa todistukseeni ja tiputtavat arvosanojani. Aikuislukio tulisi kyseesen vasta, kun on pidempiaikainen työ. Joten unohdetaanpa fysioterapia hetkeksi!
 Mitä liikunnanojaukseen tulee, tajusin että olen oikeastaan aina treenannut yksin. Nautin sen takia yksin treenaamisesta ja vaikka usein ihmisiä haastan mukaan jumppailemaan kanssani, ei monikaan innostu. Pelottaako ihmisiä se, että he tietävät minun olevan "kova" kuntoinen ja minulla olevat tietoa treenaamiseen ja moniin siihen liittyviin asioihin ennemmän kuin heillä? Vai mistä on kyse? Onko vain sattunut väärät ihmiset ympärille, joita olen koittanut houkutella mukaani? Voi olla- se harmittaa todella todella syvästi. Enemmän jos koskaan kaipaisin ystäviä, vieläpä sellaisia, joiden kanssa voisi tehdä kaikkea hauskaa- mukaan lukien liikunta ja hyvinvoinnista huolehtiminen lukuisine hemmotteluineen.
 Okei, hieman menin nyt sivuraiteille- se mitä aioin kertoa, on että en halua ehkä ohjata liikuntaa, koska toisaalta nautin yksin treenaamisesta pitkän yksinolon takia. Myös siksi, että tajusin, että halusin etsiä vain ihmisiä ympärilleni, jotka treenaisivat kanssani ja siten tulisivat ystävikseni. Eihän se ole mitään liikunnanohjaamista silloin- tai on, mutta pidemmällä aikatähtäimellä tulen pettymään.. ja pahasti. Lisäksi on ehkä minulle mukavempaa, etten ole se jota mittaillaan, kun ohjaan jumppaa- mieluummin olen rivissä muiden kanssa. Se siitä sitten ainakin hetkellisesti. Silti vähän harmittaa, että kesäsuunnitelmani ohjailujen suhteen meni mönkään...


Aiemmat lukijat varmaan ihmettelevät nyt miksi puhun kesätöistä vanhainkodissa enkä liikunnanohjauksesta - sehän piti olla unelmien täyttymys minulle.. No menin ja sössin koko homman siinä, kun haaveilin lopettavani tämän lähihoitajan tutkinnon ja muuttavani pääkaupunkiseudulle oppisopimuspaikan perässä. Paikasta ei ole kuulunut vielä tänä päivänäkään - koulutuksen tulisi alkaa 1.6.15. En usko saavani vastausta yhteydenottoihini enää, kun niin ei käynyt aiemmikaan. Harmittaa vain, että kaikki kesäsuunnitelmat tuon varaan jo ehdin laskea ja siten mokata osan hyvistä suunnitelmistani. Eli tässä syy myös siihen, miksi kesän ohjailut meni mönkään.


 No, monia varmaan nyt sitten kiinnostaa, missä nyt mennään, jos enää ei kiinnosta fysioterapia saati sitten liikunnan ohjaaminen..
 Terveysintoiluni ei ole kadonnut minnekään, päinvastoin nyt olen vasta alkanut tajuta, miten sisällä olen tässä terveellisessä ruokavaliossa, liikunnassa, nautinnon etsimisessä- hemmottelussa! Haluan auttaa ja hoitaa ihmisiä- mutten lähihoitajan työmenetelmin- tositaiseksi. Tai mikäli valmistun lähihoitajaksi, suuntaan varmaankin sinne kuntoutukseen tai ehkä jopa ensihoitoon.. Tai jos enemmmän vielä mietin- ehkä hammashoitoon. Saa nähdä.
 Joka tapauksessa hain tänä vuonna jälleen yhteishaussa. Uskon, että tällä kertaa hain koulutukseen, jonne ITSE halusin omana itsenäni. Hain ensisijaisesti Metropolia ammattikorkeakouluun lukemaan osteopatiaa! Nyt olen koko loppukevään odottannut innolla kirjettä, pääsenkö viimein pääsykokeisiin! Vielä uskon pääseväni, mutta hymy voi vielä hyytyä. Petyn kovasti, jos en saa kutsua kokeeseen, mutta olen henkisesti varautunut pahimpaan.

 Se ei ole ainoa stressin aiheeni tässä koulun"myllyssä". Tosiaan huolettaa tuo kesä. Mitähän tekisin?  Ei ole vaihtoehtoja mennä kuin vanhainkotiin- mikä ei niin paljoa kiinnosta, varsinkin kuin pitää varautua syksyn vanhusharjoitteluun, mikäli kouluni jatkuvat lähihoidon parissa. Onko mun pakko mennä paikkaan minne en halua? EI... Mutta mistä rahaa?.. Hmm.... lukuisia hakemuksia on lähetetty, mutta vastauksia ei ole juurikaan kuulunut tai on ilmoitettu, että niistä tietää sitten ehkä vielä vasta neljän viikon kuluttua. Uskallanko perua siis tuonkin työn vain siksi, että odotan saanko ehkä jotain muita hanttihommia? Entä jos lopulta käykin niin, että en saakaan mitään työtä kesäksi? Syksyn kannalta se olisi huono juttu- olisi pakko turvautua opintolainaan jota en ammattikoulun takia ainakaan haluaisi vielä ottaa. Toisaalta olisi juuri oikea aika nauttia kesästä: tuntuu aivan siltä, että nyt pitäisi saada levät ja nauttia, tehdä mitä tahtoo, sillä en ole vuosikausiin pitänyt kesälomaa tai mitään muutakaan lomaa. Aina olen ollut joko koulussa tai töissä tai molemmissa samaan aikaan. Huh, kova on ollut siis tahti. Jokin muutaman tunnin (10-20h/vko) kesätyö olisi ihanteellinen... Saapa nähdä mitä tässä käy.. Asioilla kun on tapana järjestyä! :)




Tämän viikon joka tapauksessa paiskin töitä avustajan duunissa alkukevään harjoittelupaikassani, joten ei huolta miten ajan saisi käytettyä. Jotain mukavaa täytyy keksi myös.. Nyt ja  ensi viikolla ainakin. Ensi viikon viikonloppuna sitten juhlitaankin veljeni valmistumista!

Ehkä nyt taas ehdin kirjoittelemaan useammin, ehkä en- kuka tietää. Kesän odotusta kaikille; onnea pääsykokeisiin, onnea valmistuville, onnea kesätöistä ja nauttikaa kesästä lomalaiset! :)

CARO